sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Täältä tulee hirmuinen Rölli...

Pikkusiskoni Rölli-pentu kävi meitä moikkaamassa Tilli-siskon kera. Kovasti oli Rölli kasvanut viime kerrasta, se oli jo melkein Dina-cockerin kokoinen. Reipas ja rohkea se oli edelleenkin. Tällä kertaa Nera jopa innostui leikkimään Röllin kanssa - Rölli haukkui ja yritti ajattaa Neraa takaa, ja Nera oli mielissään, kun kerrankin löytyi kaveri, joka ei saa Neraa kiinni ;)


Rölli on siis 12-viikkoa vanha Estrelanvuoristokoira. Mielenkiintoista seurata näin läheltä tällaista itselleni ihan vieraan rodun edustajan kasvua ja kehitystä. Pelottomalla ja ystävälliselle luonteellaan Rölli onkin jo minut hurmannut :) Noissa nelijalkaisissa kavereissa Röllillä on vielä hommaa. Nera tosiaan jo koiraksi tunnisti sen, mutta Jaden mielestä Rölli voisi yhtä hyvin olla näkymätön. Vähän piti välillä ojentaa murahduksilla liian villiksi käyvää pentua, mutta muuten Jadea ei yksinkertaisesti kiinnostanut. 


Treeneihin ei olla vielä päästy, kun nilkkani ei ole juoksukunnossa. Toivon mukaan päästään ensiviikolla ainakin jotain pikkuista treenailemaan hallille, vaikkapa irtoamisharjoituksia makupala-alustan kanssa. Seuraavalla viikolla viimeistään sitten ohjattuihin, jos onnistun nyt pitämään nilkan levossa, enkä telo sitä uudelleen. Niin ja jos Nera panttaa vielä juoksuaan viikon päästä...!

Tilli

Jaden ja Tillin äiti Tara (FI MVA Nallehukan Taiga) kävi tänään näyttelykehissä pyörähtämässä. Tarahan on jo kunnioitettavassa vetskuiässä (13-v) ja niin vain mummeli oli porskuttanut näyttelyssä itsensä ROP-veteraaniksi ja PN2-sijalle. Hyvä Tara, siitä mallia nuoremmille :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti